Netin käyttö ulkomailla - Vertailussa eri operaattorit

Netin käyttö ulkomailla. Testissä eri operaattorit. Vertaa sinulle paras.

Netin käyttö ulkomailla eri operaattoreiden liittymällä

Nykypäivän EU:ssa ja ETA-maissa suomalainen matkailija voi huoletta käyttää niin Elisan, DNAn kuin Telian liittymää.

🤝EU -lakimuutoksen myötä, 15.6.2018 tapahtui upea käänne, sillä siitä lähtien tekstailu ja puhuminen ovat ETA-maissa samanhintaisia kuin Suomessa.

Paljon maksaa netin käyttö ulkomailla? Tältä sivulta löydät kaikki, mitä sinun tulee tietää aiheesta.

EU ja ETA -maat

Mikä on EU ja mikä ETA-maa? Listasimme EU ja ETA-maat.

  • Euroopan unioni (EU) on jäsenmaidensa muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka alueella tuotteet, palvelut, henkilöt ja raha liikkuvat vapaasti ilman tulleja ja muita esteitä.
  • ETA eli Euroopan talousalue muodostuu Euroopan unionin jäsenmaista ja Efta-maista lukuun ottamatta Sveitsiä.
  • Efta eli Euroopan vapaakauppaliitto perustettiin vuonna 1960 edistämään jäsenvaltioidensa välistä vapaata tavarakauppaa. Suomi erosi Eftasta vuonna 1995.
  • Schengen-maat muodostavat alueen, johon kuuluvien maiden välillä ei ole matkustusrajoituksia eikä rajatarkastuksia.
EU-maat:
Suomi, Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.
Eta-maat
Islanti, Liechtenstein ja Norja.
Efta-maat
Britannia, Norja, Itävalta, Portugali, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska
Schengen-maat
Alankomaat, Belgia, Espanja, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro.

DNA netti ulkomaan matkailuun

Nykyajan tehokäyttäjä tarvitsee toimivan datayhteyden kaikkialle missä kulkee. Hinnat ja palvelut vaihtelevat kuitenkin riippuen siitä, missä päin DNA:n liittymän kanssa reissataan. Hinnoittelun lisäksi datasiirron nopeus vaihtelee kohdemaan valmiuksista riippuen. Jos omistaa liittymän 4G yhteydellä, niin se on 4G-verkossa vain Suomen sisällä, verkko vaihtuu 3G:ksi ulkomailla.

ETA-maissa roaming (vieraassa verkossa DNA:n liittymällä) on halpaa ja osittain ilmaista. Muualla maailmassa hinnasto riippuu DNA:n paikallisten kumppanien laskutuksesta ja sopimuksista. Erinomainen DNA:n ulkomaan hintahaku selkiyttää tarkasti kaikki hinnat maakohtaisesti kohdasta ulkomaan-hintahaku.

❗️Datan tehokäyttäjän tulee kiinnittää huomiota datasiirron hintaan, ettei matkan jälkeen tule ikäviä yllätyksiä korkean laskun muodossa.

Data veloitetaan yleensä megatavukohtaisesti, josta esimerkkinä voidaan mainita vaikka Yhdysvallat ja Israel, joissa matkaavalle nettiyhteys maksaa 0,29 €/Mt, kun ETA:n sisällä hinta on vain 0,0057 €/Mt.

Data veloitetaan megatavukohtaisesti, josta esimerkkinä voidaan mainita vaikka Yhdysvallat ja Israel, joissa matkaavalle nettiyhteys maksaa 0,29 €/Mt, kun ETA:n sisällä hinta on vain 0,0057 €/Mt.

EU-datapaketti ulkomailla matkaileville

EU-datapaketti on helppo hallita ja edullinen. ETA-alueen (EU-maat + Islanti, Liechtenstein ja Norja) maissa kaikissa on sama hinnoittelu johtuen EU-lainsäädännöstä.

Paikallispuhelut ja tekstiviestit hoituvat samaan hintaan, kun Suomessa ja puheluiden vastaanotto on nykyään ilmaista.

Esimerkiksi DNA:n roaming-datasiirto on ETA-maissa 0,0057 €/Mt eli 5,7 €/Gt. ETA-alueella ei siten pääse tulemaan suuria yllätyksiä, mutta suurempiin laskuihin tulee varautua. Tulee muistaa, että nämä hinnat koskevat ainoastaan väliaikaista vieraassa verkossa operoimista, ei vakinaisempaa oleskelua.

EU:ssa puhelimen käyttö on turvallista

  • EU-lainsäädäntö takaa matkusteleville samanhintaiset puhelut ja tekstarit kaikissa maissa.
  • Datasiirto suomalaisella liittymällä on edullista, eikä yllätyksiä tapahdu EU:ssa.
  • Kaikkien maiden hinnat löytyvät operaattorin sivulla kohdasta ulkomaan hintahaku

Ilmainen netti ulkomailla

On syytä huomioida, että datansiirto suomalaisen liittymän avulla ulkomailla maksaa aina maakohtaisesti sovitun verran.

Jos katsot esimerkiksi 2 Netflix-elokuvaa SD-laadulla, se vaatii tiedonsiirtoa noin 10 Gt. Hintaa tulisi näille USA:ssa 290 euroa ja sellainenhan ei ole järkevää.

Mikäli matkustaa ETA:n ulkopuolella, voi tiedonsiirto siis tulla kovinkin tyyriiksi. Siksi on järkevää käyttää hyväksi maksuttoman WI-FI:n alueita, jota nykyään on runsaasti kaikkialla maailmassa.

Monet kahvilat ja ravintolat tarjoavat maksutonta verkkoa, samoin hotellit, lentokentät, ostoskeskukset tai vaikkapa julkiset kirjastot.

Netin suurkuluttajan kannattaa varmistaa että majoituspaikassa on maksuton WI-FI.

Mikä liittymä toimii ulkomailla?

DNA:n ja Elisan kaikki liittymätyypit toimivat nykyään myös Suomen ulkopuolella. Kun saapuu uuteen maahan, uuden verkon alueelle, niin laitteen (puhelimen, mokkulan tai tabletin) pitäisi löytää paikallinen sopimusoperaattori automaattisesti.

Jos verkkoa ei heti löydy, kannattaa laite käynnistää uudelleen.

DNA-liittymien datarajoitus toimii myös ulkomailla ja se kannattaakin hankkia ikävien yllätysten estämiseksi. DNA:n asiakaspalvelun numero on hyvä olla aina valmiina (+358 44 144 044), samoin Elisan maksullinen (+358 600 900 30). Niiden avulla voit muuttaa asettamaasi datarajoitusta tai sulkea liittymän, jos laite katoaa.

paras ja halvin liittymä DNA. Katso halvat liittymät täältä ulkomaille.

Ulkomailla soittaminen

Ulkomailla suomalaisen operaattorin asiakas voi soittaa aivan kuten kotimaassaankin. Heti kun puhelin on löytänyt verkon (kannattaa odottaa, että oman sopimusoperaattorin verkko näkyy), niin puheluja voi soittaa ja tekstiviestejä lähettää tavanomaisesti. EU/ETA-maassa soittaminen on samanhintaista kun kotimaassakin, eli huoletonta ja ilman jättilaskun vaaraa.

Muualla maailmassa hinnat kannattaa tarkistaa maakohtaisesti, mutta ne ovat tavanomaisten puhelujen kohdalla nykyään ainakin suosituimmissa matkakohteissa varsin edullisia. Datapuhelut ovat sitten eri asia. Esimerkiksi Skype- tai Messenger-puhelut käyttävät runsaasti dataa ja voivat tulla kalliiksi.

Netin käyttö ulkomailla

Netin käyttö ulkomailla on se asia, johon suomalaisen operaattorin asiakkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Jos mielestäsi matkakohteen datasiirrot maksavat liikaa, on DNA:n asiakkaalla mahdollisuus asettaa kuukausittainen datakatto. Se katkaisee dataverkon sovitun summan tultua täyteen (30 € -500 €), eikä yllätyksiä pääse syntymään.

Käyttäjä voi myöskin asettaa puhelimeensa dataroaming-eston, jolloin puhelimen tiedonsiirtoa vaativat sovellukset, kuten sähköposti ja karttapalvelut, eivät toimi. Tällöin tiedonsiirto on kuitenkin mahdollista WI-FI-hotspoteissa, eli paikoissa, joissa on maksuton tietoverkko. Eräs vaihtoehto on hankkia prepaid-liittymä, jolloin maksettua datakattoa ei pääse vahingossakaan ylittämään.

Tutustu ajankohtaisiin liittymätarjouksiin tästä!

{{5g="/utility-pages/components10"}}

{{4g="/utility-pages/components11"}}